Hei vaan rakas päiväkirja!
Olen sen verran exhibitionisti, että haluan kirjoittaa päivkirjani julkisesti.
Olen aina tykännyt kirjottaa, mutta en syty pöytälaatikkoon kirjoittamisesta. Avaudun harvoin arjen ihmeellisyydestä sosiaalisissa ympäristöissäni, kirjoittaminen on minun keinoni puhua. Lisäksi olen itse halunnut lukea jonkin muunkin elämästä, haasteista ja niistä selviämisestä. Varsinkin silloin kaipasin muiden tapoja selvitä elämästä, kun olin vain huono äiti joka ei osannut opettaa lapsiaan käyttäytymään niinkuin mummit ja kylän tätit olisivat halunneet.
Meillä asuu äiti kahden alakouluikäisen pojan kanssa ainakin 300 vuorokautta vuodessa. Kaikkina muina päivinä saan elää sitä niin paljon hehkutettua yksinhuoltajien lapsivapaata omaa elämää. Molemmat lapsukaiset ovat neuronlogisissa tutkimuksissa. Henkilökohtaisesti epäilen, että minunkin päästä saattaisi jotain löytyä. Olen kuitenkin oppinut selviämään elämästä näin, lapsilleni haluan tarjota enempi eväitä elämän haasteisiin. Meidän arki on kuitenkin ihan tavallista (ainakin meille) tai sitten vähemmän tavallista. Mistä mie oikeasti tiedän mikä on tavallista ja mikä ei, kun en ole toisten arkea elänyt normaali kanssakäymistä enempää.
Kirjoitan nimelläni, mutta en halua yksilöidä itseäni tai lapsiani tarkemmin, koska heidän elämä ja haasteet. Lapissa nyt ei ole kuin pieniä paikkakuntia joilla liki jokainen tuntee toisensa, vähintään kuvittelee tuntevansa tai vähintään joku kummin kaima tuntee.
Kirjoittelen elävästä elämästä, siitä mitä meillä tapahtuu kotona, miten meillä puretaan tilanteita, iloitaan, ollaan ja miten eletään ovesta ulos astumisen jälkeen. Välillä iloista, välillä surusta, turhautumisesta, monesti haasteitsta ja siitä miten saan itseni jaksamaan tätä. Tilanteet eivät taatusti tule aikajärjestyksessä tai ylipäätään missään järjestyksessä, osa tulee olemaan flashbackeja aikaisempiin vuosiin, osa tulevaisuuden toiveita tai haaveita. Ihan sitä mitä elämäkin on.
Älä ymmärrä väärin! Rakastan lapsiani jopa silloin, kun en heitä jaksaisi. Pääset lukemaan asioita joita minun pitää syystä tai toisesta kirjoittaa pois päästäni.
Tervetuloa!
Olen aina tykännyt kirjottaa, mutta en syty pöytälaatikkoon kirjoittamisesta. Avaudun harvoin arjen ihmeellisyydestä sosiaalisissa ympäristöissäni, kirjoittaminen on minun keinoni puhua. Lisäksi olen itse halunnut lukea jonkin muunkin elämästä, haasteista ja niistä selviämisestä. Varsinkin silloin kaipasin muiden tapoja selvitä elämästä, kun olin vain huono äiti joka ei osannut opettaa lapsiaan käyttäytymään niinkuin mummit ja kylän tätit olisivat halunneet.
Meillä asuu äiti kahden alakouluikäisen pojan kanssa ainakin 300 vuorokautta vuodessa. Kaikkina muina päivinä saan elää sitä niin paljon hehkutettua yksinhuoltajien lapsivapaata omaa elämää. Molemmat lapsukaiset ovat neuronlogisissa tutkimuksissa. Henkilökohtaisesti epäilen, että minunkin päästä saattaisi jotain löytyä. Olen kuitenkin oppinut selviämään elämästä näin, lapsilleni haluan tarjota enempi eväitä elämän haasteisiin. Meidän arki on kuitenkin ihan tavallista (ainakin meille) tai sitten vähemmän tavallista. Mistä mie oikeasti tiedän mikä on tavallista ja mikä ei, kun en ole toisten arkea elänyt normaali kanssakäymistä enempää.
Kirjoitan nimelläni, mutta en halua yksilöidä itseäni tai lapsiani tarkemmin, koska heidän elämä ja haasteet. Lapissa nyt ei ole kuin pieniä paikkakuntia joilla liki jokainen tuntee toisensa, vähintään kuvittelee tuntevansa tai vähintään joku kummin kaima tuntee.
Kirjoittelen elävästä elämästä, siitä mitä meillä tapahtuu kotona, miten meillä puretaan tilanteita, iloitaan, ollaan ja miten eletään ovesta ulos astumisen jälkeen. Välillä iloista, välillä surusta, turhautumisesta, monesti haasteitsta ja siitä miten saan itseni jaksamaan tätä. Tilanteet eivät taatusti tule aikajärjestyksessä tai ylipäätään missään järjestyksessä, osa tulee olemaan flashbackeja aikaisempiin vuosiin, osa tulevaisuuden toiveita tai haaveita. Ihan sitä mitä elämäkin on.
Älä ymmärrä väärin! Rakastan lapsiani jopa silloin, kun en heitä jaksaisi. Pääset lukemaan asioita joita minun pitää syystä tai toisesta kirjoittaa pois päästäni.
Tervetuloa!
Kommentit
Lähetä kommentti