Case: Sänky

Tapahtui koronakevään aikana, kun innostuin viimeinkin maalaamaan kodin seiniä uudelleen. 

Olimme keskustelleet lasten kanssa jo aiemmin, että myös heidän huoneensä maalataan ja ostetaan heille sitten uudet sängyt. Kun kerrossängyssä nukkuminen kävi liian hankalaksi, ostin jo aiemmin toiselle lapsukaiselle sängyn ja toinen jatkoi nukkumista kerrossängyn alasängyssä. 

• -Tässä on huono nukkua! Pohja tuntuu läpi ja patjakaan ei pysy paikoillaan. Voisinko miekin saada sen uuden sängyn?! 
• 
  

Sen mitä ollaan käyty moneen kertaan katsomassa liikkeessä. Vertailtu vaihtoehtoja ja kaikkea. Korkea sänky jonka alla on pöytä ja kaappi. Yritin kysyä, että oletkos nyt ihan varma, kun et halunnut kerrossängyssäkään enää nukkua, josko kuitenkin samanlainen kuin toinenkin?! Hän oli varma.  

• -Mie haluan tämän! 

Varmistin vielä viimeisen kerran asian, kävin ostamassa sängyn. Odotetaan malttamattomana tilaustuotteena tulevaa sänkyä. Hän purki ihan itse vanhan kerrossängyn pois huoneestaan. Odotetaan malttamattomana, että isi joutaa kaveriksi hakemaan sängyn kotiin. Käytetään yksi ilta seinän maalamiseen lempivärillä, koska ison sängyn liikuttelu tulee olemaan työlästä.  

• 
  
• -Jokojokojoko sänky kootaan? Äiti ala jo!  
• 
  

Miehän alan, koska olen luvannut. Väsyneenä kouluun paluun intensiivisyydestä ja uudenlaisista tunneista, päivärytmistä ja kaikesta. Lisäksi toukokuu nyt sattuu olemaan vuoden vaikein kuukausi ilman mitään ylimääräistäkään, mutta puhutaan siitä toiste. Lapsukainen auttaa ja hoputtaa sängyn kokoamisessa. Isin luota on kiire kotiin, koska sängyn kokoaminen. Pelipäivänä ei haluta pelata, koska sänky. Viimein sänky on valmis!  

• -Tämä on kyllä aika korkea! Ei se kaupassa ollut näin korkea! 
• 
  

Kaupassa sängystä ei yltänyt koskettamaan kattoon. Harmi, kun kodin huonekorkeus on matalampi ja lastenhuone pienempi kuin kauppa. Tottakai sänky tuntuu isommalta. Koska mie olin kuitenkin käynyt sängyssä sitä siivotessani, sen täytyy olla kestävä. Eikö vain? Sovitaan, että keskustellaan asiasta viikon päästä. Ihan niin kuin kaikesta uudesta. Uusi on aina vähän hankalaa, oli sitten kyse uusista kengistä tai ulkohousuista tai vaikka uudesta sängystä. Lapsukainen petaa sängyn ja kantaa sinne unilelunsa sekä peittonsa minun sängystä. Illalla nukkumaanmenon aikaan alkaa jo jännittää, että entä jos täältä pyörähtää alas? Sinne hän kuiten kipuaa nukkumaan. Ei tipahda yön aikana, ei se kuulemma niin paha ollutkaan.  

Entä tänään? Hän kokoaa koulun jälkeen ihan itse vielä puuttuvat vetolaatikot ja patistaa laittamaan oven paikoilleen. Sänky on ihan valmis! Viimeinkin näin  päivän jälkeen. Oma moka, kun unohdin laittaa iltasadun ajastuksen. Kello on yli yhdeksän, kun lapset siirtyy sänkyihinsä. Kello ohittaa puoli kymmenen ja padaam! Sänky on ihan tappokamaa! Hän on idiootti, kun halusi tälläisen. Kukaan ei kertonut, että hän olisi voinut valita matalankin sängyn. Mie olen maksanut ihan turhaa sängystä, jos hän ei haluakkaan nukkua sielä. Ei, sielä ei kerta kaikkiaan VOI nukkua! Ei! On ihan sama kuin olisin poltellut tonnin seteleitä! Kaikki on huonosti. Ohjaan lapsen nukkumaan minun sänkyyni, sekään ei ole hyvä.  

• 
  
• - Minä haluan oman sängyn! 

Onhan se ihan ymmärrettävää. Koska se ei kuitenkaan tälle illalle onnistu ja toisen pitää nukkua, ei huoneeseen jääminen ole vaihtoehto. Hän saa hepulit vielä minun sängyllä. Hyppimistä ja huutamista, itsensä soimaamista, kun ei haluakkaan sänkyä. Lapsen jalkojen päällä makoilua ja käsien kiinni pitämistä. Sen hokemista, että hänellä on lupa rauhoittua, kun kertaalleen rauhoituttuaan alkaa uusi show. Lopulta hän pysähtyy siksi ratkaisevaksi kymmeneksi sekunniksi ja nukahtaa.  

Minulla ei enää nukuta vaikka olen ihan poikki. Tätä on jatkunut taas vähän aikaa. Huutoa ja raivareita. Huonoa äitiyttä. Ja kyllä, vituttaa se sekin, että jos tuo sänky ei nyt kelpaa ensi viikonlopun jälkeen. Se on yksi kolmesta meidän kaupasta uutena ostetusta huonekalusta. Sen hinta ei ole yksinhuoltajalle seku vain kuukauden ylijäämää. Sen kokoaminen oli iso homma, liki yksin, valmiiksi hapoilla olevilla käsillä ja lihaksilla, olisi ollut ilman happojakin. Väsyneenä töistä, väsyneenä kotiarjen vaativuudesta. 

 Mutta siltikin mie olen valmis myymään sen eteenpäin, jos siinä nukkuminen nyt vain ei tule onnistumaan. Niin meillä lapsi pompottelee tai sitten mie olen vain todennut, että helpommalla pääsee, jos lapsen on hyvä nukkua sängyssään.