Äitiyden sietämätön keveys

Voihan toukokuu, onneksi olet pian ohi!   Toukokuu on   minulle vuoden hankalin kuukausi. Ei kesän hyttyset, syksyn vesisateet ja pimeys tai talven paukkupakkasetkaan saa mieltä niin maahan kuin lumen alta paljastuva harmaa ja  vär i tön  maa. Onneksi toukokuu on Lapissa ainut  tä mmö inen  kuukausi. Ihan en ole varma, kuinka selviäisin etelän talvista.    Yleensä selviän toukokuusta aloittamalla jotain uutta. Kappas, milloin tätä blogiakin aloin kirjoittamaan?!  Kirjoittanut olen aina. Aiemmin olen pitänyt käsityöblogeja, mutta  ra s itusvammojen  vuoksi en pysty tekemään  käsillä  niin paljon kuin ennen. Perheblogia olen pyöri tellyt mielessäni pidempään, mutta en ole perinteisin vauva- ja perhekuplassa elänyt äitisihminen niin oman kulman löytäminen tähän ai heeseen on ollut työn alla. Lasten päästyä viimein pian pari vuotta sitten neurologisiin tutkimuksiin, mietin  nepsyblogin  kir...

Kun lapsukaiset o vat  mallia alushousut o vat  ihan sopivat kotivaatteet, s itä melkein voisi luulla   vaatteiden vaihtami s en keveämpiin näin keväällä  olevan  kiva a .  Eipä se menekään niin, k oska  ne tuntu vat  päällä eriltä.  Henkseleillä olevat  toppahousut ovat paljon  par emmat kuin  vyotärömalliset  ulkohousut. Ei sillä ole väliä, että hiostavat. Painavat  talikum pp arit  ovat tutut ja turvalliset verrattuna lenkkareihin tai tennareihin. Ulkonahan saattaa olla vielä märkääkin. Hanskoja ei voi jättää pois kädestä tai pipoa vaihtaa keveämpään, koska sormia tai korvia saattaa v ielä palella.  Märkinä kihartuvat hiukset ovatkin vakio kampaus näin keväisin.   Tänä vuonna toppatakin pois puhuminen oli kaikista helpointa , koska vaihdoimme ne ensin tuttuihin kevyt toppatakkeihin .   Ihan hyvähän se on, että huolehtivat olevansa riittävän lämpimästi  pukeutune ita , mu...

Olen sen verran exhibitionisti, että haluan kirjoittaa päivkirjani julkisesti. Olen aina tykännyt kirjottaa, mutta en syty pöytälaatikkoon kirjoittamisesta. Avaudun harvoin arjen ihmeellisyydestä sosiaalisissa ympäristöissäni, kirjoittaminen on minun keinoni puhua. Lisäksi olen itse halunnut lukea jonkin muunkin elämästä, haasteista ja niistä selviämisestä. Varsinkin silloin kaipasin muiden tapoja selvitä elämästä, kun olin vain huono äiti joka ei osannut opettaa lapsiaan käyttäytymään niinkuin mummit ja kylän tätit olisivat halunneet. Meillä asuu äiti kahden alakouluikäisen pojan kanssa ainakin 300 vuorokautta vuodessa. Kaikkina muina päivinä saan elää sitä niin paljon hehkutettua yksinhuoltajien lapsivapaata omaa elämää. Molemmat lapsukaiset ovat neuronlogisissa tutkimuksissa. Henkilökohtaisesti epäilen, että minunkin päästä saattaisi jotain löytyä. Olen kuitenkin oppinut selviämään elämästä näin, lapsilleni haluan tarjota enempi eväitä elämän haasteisiin. Meidän arki on kuitenki...

Tapahtui koronakevään aikana, kun innostuin viimeinkin maalaamaan kodin seiniä uudelleen.   Olimme keskustelleet lasten kanssa jo aiemmin, että myös heidän  huoneensä  maalataan ja ostetaan heille sitten uudet sängyt. Kun kerrossängyssä nukkuminen kävi liian  hankalaksi , ostin jo  a i emmin  toiselle l apsukaiselle  sängyn  ja toinen jatkoi nukkumista kerrossängyn alasängyssä.   -Tässä on huono nukkua!  Pohja tuntuu läpi ja patjakaan ei pysy paikoillaan.  Voisinko  mie kin  saada sen uuden sängyn?!   Sen mitä  ollaan  käyty moneen kertaan katsomassa liikkeessä. Vertailtu vaihtoehtoja ja kaikkea.  Korkea  sänky  jonka alla on pöytä ja kaappi. Yritin kysyä, että oletkos nyt ihan varma,  kun et halunnut kerrossängyssäkään enää nukkua,  josko kuitenkin samanlainen kuin toinenkin?! Hän oli varma.    -Mie  haluan tämän!   Varmis...